Goce Smilevski otti romaanilleen aiheen, jota todennäköisesti pyytäisin kirjailijaa välttämään, jos hän tulisi minulta kysymään. Smilevski kirjoitti Adolfina Freudista fiktiivisen elämäkerran, jossa nostetaan esiin historian lähes täysin unohtama nainen ja joka samalla kertoo myös hänen tunnetusta veljestään, Sigmundista. Toisesta emme tiedä juuri mitään, toisesta hyvinkin paljon, ja nyt edessämme on romaani, joka nojaa historialliseen tietoon mutta on silti nimenomaan sepitettä.
Vallankumouksista sanotaan, että ne ovat oikeutettuja vain onnistuessaan. Sama logiikka oikeuttaa myös Smilevskin romaanin; mikä tahansa aihe kelpaa, jos lopputulos on hyvä.
Nimenomaan suomentamisen näkökulmasta kirjassa oli muuan erityistä tarkkuutta edellyttävä piirre. Yksi Smilevskin tyylikeinoista on toisto, joka lienee nykyään jo verrattain harvinainen ratkaisu – mutta katsonkin kirjailijan tavoittelevan sillä vanhahtavuutta, missä hän myös onnistuu.
Suomentajalle toisto voi tuottaa hankaluuksia, varsinkin kun siihen liittyy näkö- tai tulokulman vaihdoksia. Vaikeuksia tuottaa suomen kielen taivutus. Otetaan alleviivatun yksinkertaistettu esimerkki, johon voidaan törmätä vaikka sanomalehden toimituksessa. Englantia puhuva poliitikko kertoo päätöksen olleen ”very difficult”, siis ”erittäin vaikea”. Kuinka paljon vaivaa tulee jatkossa nähdä sen eteen, että sitaatti pidetään perusmuodossa? Jos poliitikon ”kerrotaan luonnehtineen päätöstä ’erittäin vaikeaksi’”, muoto on jo muuttunut.
Näin yksinkertaisessa tapauksessa ei ole todellista ongelmaa, mutta kun on kyse monimutkaisemmasta kokonaisuudesta ja varsinkin kun on kyse kaunokirjallisuudesta, tilanne muuttuu olennaisesti. Smilevskin harjoittama toisto voi lisäksi olla osittaista, jolloin siis kuvauksen tai keskustelun sanataso toistuu vain lähes samanlaisena; merkitys saattaa muuttua suuresti joko näkökulman tai juuri niiden pienten muunnelmien seurauksena.
Toisin kuin useimmat runot, käytännössä kaikki romaanit ovat niin suuria kokonaisuuksia, ettei niitä voi nähdä yhdellä kertaa: ei ole paikkaa, josta katsoa romaania siten, että pystyisi tarkastelemaan yksittäistä sanaa suhteessa kaikkiin muihin – mikä siis useimpien runojen kohdalla onnistuu. Smilevskin harjoittama toisto ja variaatio edellyttivät käännöstyön yhteydessä suurta tarkkaavaisuutta, koko ajan tuli pysyä valppaana sen suhteen, mitä sanavalintoja on aiemmin tehty ja milloin uusi kuvaus on jo sanotun toistoa tai muuntelua.
Amerikkalaiskirjailija Joyce Carol Oates kirjoitti Freudin sisaresta mielenkiintoisen arvostelun ja kiinnitti huomiota päähenkilön tuskastuttavaan tai jopa raivostuttavaan (engl. ”exasperating”) passiivisuuteen. Huomautus pani minut ajattelemaan, puhuukohan kommentissa yleensä amerikkalainen kulttuuri vaiko erityisesti Oatesin itsensä elämänasenne – hänhän on kirjailijana nimenomaan passiivisuuden vastakohta.
Viittauksella amerikkalaiseen kulttuuriin tarkoitan sitä, että Adolfina Freudin hahmo hiertää vasten koko sitä ajattelua, jonka mukaan ihminen on oman onnensa seppä, olosuhteet ovat aina voitettavissa ja kuka tahansa voi määrätietoisuudellaan nousta voittoon. Adolfina Freudille ei niin käy. Sille, mikä estää häntä niin sanotusti ottamasta itseään niskasta kiinni, on lääketieteessä nimiäkin, niitä vain ei teoksessa mainita, koska tarinankertojana on hän itse ja hän elää niin vahvasti ilmiön sisällä, että hänen tarkastelukulmansa on rajoittunut. Ei tunnu sattumalta, että kirjan toinen mahtihenkilö, Adolfinan veli Sigmund, on nimenomaan yksi niistä, jotka työkseen kehittivät nimiä ihmisten kantamille painolasteille.
Toinen näistä kahdesta katosi historiaan, toinen nousi kuolemattomuuteen. Jotain erikoislaatuista on siinä, ettei Smilevskin romaani kerro heistä mitään sellaista, joka olisi sekä entuudestaan tuntematonta että historiallisesti totta – mutta jos sama tarina olisi kerrottu kokonaan keksittyjen henkilöiden kautta, tarinassa eivät muuttuisi ainoastaan päähenkilöt vaan myös kaikki muu, kaikki mihin se tässä muodossa kiinnittyy.
Työn valmistuttua suomentaja on tyypillisesti paitsi iloinen, myös kiitollisuudenvelassa. Tämän romaanin käänteissä minua auttoivat kirjailijat Sirpa Kähkönen, Tommi Melender ja Hanna Weselius (suomen kieltä koskevissa asioissa) sekä toimittajat Pekka Eronen ja Kalle Kinnunen (elokuvan historiaa koskevissa asioissa). Lämmin kiitos heille.
