Alkuvuodesta 2014 istuin newyorkilaisen kirja-agentin toimistolla. Kerroin kirjoittaneeni kollegoiden kanssa tietokirjan, jonka oli juuri julkaissut Kustannusosakeyhtiö Siltala. Työskentelin talossa kustannustoimittajana.
”Kuin sika teurastamossa!”, huudahti agentti, naurettuaan ensin kustantamon peittelemättömälle nepotismille henkilöstöpolitiikassa.
Agentin raadollisen käsityksen mukaan käsikirjoituksia silvotaan kustantamoissa surutta, leikataan irti mureat fileepalat ja nakataan loppu jäteastiaan. Kun veret on pesty lattialta (tai paperinkeräysastia tyhjennetty), parhaat palat lyödään lihatiskiin ja kääritään kauniiseen käärepaperiin. Isot mainoskyltit kirkuvat kadulla edullista laatulihaa. Sian itse on tätä vaikea vierestä seurata.
Siltalassa tuhisee kuitenkin kokonainen pahnue. Kustannustoimittaja Antti Arnkilin Lauantaiesseet ilmestyi vuonna 2014, seuraava teos Raittilan linja 2016 ja Sunnuntaiesseet 2019. Toimituspäällikkö Sari Rainio livahti lättiin kirjoittamalla ja toimittamalla muutaman muistelmateoksen ennen kuin röhkäisi reippaasti rikoskumppaninsa Juha Rautaheimon kanssa dekkarillaan Vainajat eivät vaikene (2021). Sarjalle on luvassa jatkoa. Omia tekstejäni on julkaistu vuosittain vuodesta 2014, vain yhden kerran Siltalan sijaan Otavalla.
Käsitelläänkö Siltalassa sitten käsikirjoituksia lihaveisten ja luusahojen sijaan silkkihansikkain?
Eipä kai, eihän sika teurastamossa ole Suomessa poikkeuksellinen ilmestys. Liekö kuuluisin esimerkki Paavo Haavikko, sika jossa tunnistettiin teurastajan kykyjä ja joka palkattiin siksi Otavalle kirjalliseksi johtajaksi. Haavikon muhkean elämäkerran kirjoittaja Martti Anhava työskenteli hänkin pitkään Otavalla, jossa julkaisi esseeteoksensa. Lista on pitkä ja lihatiskin valikoima laaja, tökin tässä mielivaltaisesti vain muutamia.
Ehkäpä kyse on ennemmin angloamerikkalaisen ja eurooppalaisen kustantamisen eroista. Yhdysvalloissa ollaan hysteerisyyteen asti hygieenisiä ja kiinnostuneita siitä, miltä asiat näyttävät. Suomessa siedetään vielä toistaiseksi häilyvämpiäkin rajoja. Vaikkei Suomessakaan tuoteta yksinomaan onnellista luomulihaa, Yhdysvalloissa kustantaminen on silti paljon pidemmälle teollistettua sekä siinä määrin strukturoitua ja virtaviivaistettua toimintaa, että prosessin seuraaminen sisäpiiristä voi olla tuskallisen epäromanttinen kokemus. Sialla ei ole hauskaa.
Amerikkalaisella agentilla sen sijaan oli, kun hän keksi lohkaisunsa ja röhötti rehevästi päälle.
***
Sakari Siltala (s. 1984) on kustannustoimittaja ja historioitsija, jonka tuorein teos Kirnu ja kartelli on juuri ilmestynyt.