Liity Siltalan ystävät -listalle ja saat alennuksia kirjoista
Maailmanlopun maskotit
13
marraskuu 2020

Sofia Blanco Sequeiros

Jaakko Yli-Juonikas on ainoa ihminen, jonka haluan kertovan minulle maailmanlopusta. Yli-Juonikkaan uusin kirja, Mitä uudet Galgalim-silmäni näkivätkään, jatkaa niin kutsuttua “ponisarjaa” eli Neljä ratsastajaa -teossarjaa. Sen aloitti Yö on viisain vuonna 2018.

Ponisarja käsittelee maailmanloppuja eri muodoissaan. Yksi Galgalim-silmien silmiinpistävimmistä seikoista on sen hyödyntämä näytelmämuoto: iso osa teoksesta sijoittuu “Integraatioteatteriksi” nimetyn teatterin lavalle. Lava on pyöreä laudasta rakennettu taso, jonka alla on laajempi areena, ja sitä voi pyörittää leikkipuiston karusellin lailla. Lautatason ja lattian välistä rakoa valaisee lamppurivi. Lamppujen kärkiosat on mustattu, jolloin ne näyttävät pyöriltä, ja sytyttessä “silmiltä tummine pupilleineen tai lentävän lautasen valoilta.”

Aluksi teosta lukiessani ajattelin, että se käsittelisi taiteen maailmanloppua. Tarinan pääosassa on Nigella Kurkiainen, yksi etsiväryhmä Tallitylleröiden jäsenistä. Paikalliselle hevostallille löytää tiensä myös Heikki, parikymppinen My Little Pony -fani, jonka kanssa Nigella alkaa jutella. Teoksen teatteri on Integraatioteatteri Baltzarin puolikaima, ja sen lavalla nähdään silmittömiä väkivaltaisuuksia. Näytelmässä esiintyvät My Little Pony -hahmot varmistavat, että taide on kapitalistisesta viihdetuotannosta erottamatonta. Yleisö kaasutetaan kuoliaiksi, vain viemäröinnin tuntevat selviävät. Teos tuntuu esittävän, että maailmanlopun illansuussa taide täyttää todellisuutta käsittelevän tehtävänsä äärimmäisellä, vääristyneellä tavalla. Mitään “hyvinvointivaikutuksia” sillä ei enää ole, jos on koskaan ollutkaan.

Tämänhetkinen ekokatastrofi lienee kuitenkin maailmanloppu, jota Galgalim-silmiät ensisijaisesti käsittelee. Taide- ja teatterikuvausta lieneekin osuvampi lukea juuri ympäristötuhon viitekehyksessä. Näytelmän lava muuttuu unimaisessa näyssä keskellä Tyyntä valtamerta vellovaksi muovijätemantereeksi, jonka keskuspyörre liimaa yhteen pussit, kanisterit, pallot, pikkuponit ja puhelinten kuoret. “Kaloja ja kilpikonnia parveilee miljoonittain pyörteen koralliriuttamaisilla vyöhykkeillä, sillä niitä houkuttelee vedessä kimalteleva, auringonpaahteen tomuksi jauhama mikromuovi.”

Yli-Juonikas kirjoittaa maailmanloppujen järjettömyydestä niin intensiivisesti, että lukijan on vaikea sulkea omiaan Galgalim-silmien häikäisyltä. Galgalim-silmät ei ole ohjelmallinen tai argumentatiivinen edes huumorissaan. Ympäristö tuhoutuu. Elämme Integraatioteatterin, Ystävyyden taikaa -sarjan ja luhistumisen maailmassa, ja siellä syötämme pojille muovia.

Haastattelussa Yli-Juonikas kertoo Galgalimin historiasta ja uuden teoksen synnystä. Lisäksi keskustelemme siitä, mitä romaani on ja voi olla.

Kuuntele haastattelu Podcast-osiossa:

Nyt kun olet täällä… meillä on sinulle pieni pyyntö. Käy tilaamassa Siltalan uutiskirje. Listan jäsenenä kuulet kirjauutuuksista ja luet mielenkiintoiset bloggaukset ennen muita. Saat myös erikoistarjouksia ja alennuksia kirjoistamme.

Pariisilainen kirjasyksy

Ranskan ”rentrée littéraire” on elo-syyskuulle sijoittuva kirjasyksyn lähtölaukaus, jolloin suurin osa uutuuksista julkaistaan ja palkintokirjat siivilöidään muista.

Mitkä ovat maailman parhaita kirjoja?

Mitä kirjoja ihmisen kannattaa lukea elämänsä aikana? Kysymys on mieletön, mutta silti siihen pitää yrittää vastata.

Sota, rakkaus ja possujuna

Siltalan podcastin kevään ensimmäisessä jaksossa haastatellaan kirjailija Harry Salmenniemeä. Aiheina ovat Harryn uusi teos Uhrisyndrooma ja muita novelleja (2020) sekä runous ja novellistiikka.

Muistelmien päätteeksi

On muisteltava totuuden rajoissa, mikäli nyt mitään oikeaa ja täysin totta on olemassa, sillä totuus on kuin liukas kala, joka livahtaa helposti kalastajan käsistä.

Feministinen Frankenstein?

Sofia Blanco Sequeiros ja Taija Roiha käyvät kirjeenvaihtoa ja syväluotaavat Aase Bergin Akan.

1
Share This