Uusimmassa runokokoelmassaan Inkala tarttuu geenejämme kädestä ja käy keskustelemaan niiden kanssa syvällisesti, kaikessa rauhassa. Hän kuuntelee tarkalla korvalla geenien laulamaa ikiaikaista hymniä ja muuttaa sen kirjoitukseksi – tuloksena on
värikylläisiä, anteliaita runoja, joiden takaa paljastuu ei enempää eikä vähempää kuin elämämme käsikirjoitus.

Geenien rinnalla kokoelmassa kulkevat alkuaineet kuin viisaat tietäjät. Kysymykset siitä, miten ja millaisin reunaehdoin elämä tulisi myrskyissä ja tyynissä elää, saavat Geenihymnin runoissa vastauksia, joista jotkut huimaavat, jotkut haastavat, jotkut tarjoavat lämpimän sylin.