Liity Siltalan ystävät -listalle ja saat alennuksia kirjoista

Taiteesta suoraan

29,90 

Tuula Karjalainen on ollut Helsingin taidemuseon ja Nykytaiteen museon Kiasman johtaja, opettanut taidehistoriaa Helsingin yliopistossa sekä tehnyt tv- ja radio-ohjelmia taiteesta. Hän on kirjoittanut taiteesta suuren määrän artikkeleita, samoin kirjoja, joista viimeisimmät ovat Tyko Sallisesta, Tove Janssonista ja Outi Heiskasesta kertovat teokset.

Hän on järjestänyt useita loistavia näyttelyitä – Bottero, Louise Bourgeois, Frida Kahlo, Ana Mendieta, Yoko Ono – joiden saaminen Suomeen oli kuin suurta seikkailua Meksikossa, New Yorkissa, Moskovassa. Hänen uransa kautta piirtyy taidemaailman koko valtava murros 1990-luvulta tähän päivään. Mukana ovat olleet näkyvästi naistaiteilijat ja heidän näyttelynsä, valokuva-, video-, performanssi- sekä outsider ja ite-taide hyväksyttyinä taiteenlajeina.

Taidemuseot ovat kasvattaneet suosiotaan kaikkialla, uusia museoita on syntynyt ja kävijämäärät nousseet. Työ taidemuseoissa on muuttunut: ulkopuolisen rahan osuus, medianäkyvyys ja kaupallisuus ovat kasvaneet. Tämä vaikuttaa myös museon johtamiseen. Nainen taidemuseon johtajana ärsytti monia 1990-luvulla, ja vielä 2000-luvulla ennakkoluulot saivat uskomattoman hauskoja ja outojakin piirteitä.

Taiteesta suoraan on merkittävän kulttuurivaikuttajan kiehtova muistelmateos. Näin suorasanaista kirjaa ei ole ennen kirjoitettu suomalaisesta museo- ja taidemaailmasta.

Otteita arvioista:

Karjalaisen kirja on myös valtavan arvokas dokumentti suurten muutosten ajasta, jona taiteen kenttä laajeni maalauksesta, kuvanveistosta ja grafiikasta uusiin taiteen tekemisen tapoihin ja jona Suomi sai useat keskeisistä taideinstituutioistaan. Taiteesta suoraan kertoo, millaisista lähtökohdista näyttelyitä on tehty ja mistä suomalaisessa taide-elämässä on tähän hetkeen tultu.” – Aino Frilander, Helsingin Sanomat

Tuotetunnus (SKU): 9789523880726 Osastot: , ,
Toimitusaika

Varastotuote – Arvioitu toimitusaika on 1-3 arkipäivää

Tuula Karjalainen

Fil. tri Tuula Karjalainen on helsinkiläinen taidehistorioitsija, kuraattori ja tietokirjailija. Hän on työskennellyt muun muassa Valtion taidemuseon keskusarkiston, Helsingin kaupungin taidemuseon ja Nykytaiteen museo Kiasman johtajana sekä Helsingin yliopiston taidehistorian laitoksen apulaisprofessorina. Hän on kirjoittanut useita tietokirjoja, muun muassa Tove Janssonista ja Tyko Sallisesta.

0