Sokcho talvella

Nuori nainen työskentelee hostellissa Sokchon satamakaupungissa Etelä- ja Pohjois-Korean rajan tuntumassa. Hostelliin majoittuu ranskalainen sarjakuvapiirtäjä. Kaksikon välille kehkeytyy hauras, jännitteinen suhde.

Lomakaupunki on talvella autio ja hiljainen. Neonvalot vilkkuvat tyhjillä kaduilla, hengitys höyryää pakkasessa. Aallot huuhtovat hiekkarantaa. Kalatorilla kaupataan mereneläviä, joita nainen pilkkoo perinneruoissaan paistettavaksi. Riisiolut kuplii ja sihisee. Tunnelma on pysähtynyt, melankolinen ja painostava.

Elisa Shua Dusapinin kuvaus on aistikasta ja väkevää, mutta kieli tarkkaa, täsmällistä ja paljasta. Sokcho talvella on romaani häilyvistä identiteeteistä, etäisyyksistä, vieraantumisesta, yksinäisyydestä ja toisen tavoittamattomuudesta.

Suomennos: Anu Partanen

Otteita arvioista:

“Sokcho talvella luottaa klassisiin asetelmiin ja hyödyntää niitä onnistuneesti. Teos on niin sanottua hyvää käyttökirjallisuutta. Sellainen edellyttää kielen, jännitteen ja tunnelman hallintaa. – – Ranskalaisen kirjallisuuden vaikutus näkyy, kuten Albert Camus’n kielellinen tiiviys ja niukkuus sekä ulkopuolisuuden kautta syntyvä vahvatunnelmaisuus. Hyvin miellyttäväähän sellaista lausetta on lukea. Kielellisesti kirjan paras piirre on kuitenkin sen aistirikkaus. Dusapin kirjoittaa elävästi ja yksityiskohtaisesti tuoksuista, kalatorin huumasta sekä korealaisten perinneruokien valmistamisesta.” – Arttu Seppänen, Helsingin Sanomat

“Dusapinin tapa kertoa asioista on niukka, mutta kuitenkin paljon ilmaiseva. Lauseet ja kohtaukset pitävät sisällään paljon sellaista, mikä jätetään lukijan oivallettavaksi. Hän loihtii muutamilla virkkeillä myös tunnelmia, jotka vyöryvät sivuilta fyysisenä: hajuja, makuja, tuntemuksia. – – Dusapinin Sokcho on pysähtynyt kaupunki, mutta kirjan tarina ei ole sitä. Se on arvoituksellinen ja sisältää paljon enemmän kuin sen 148 sivulle mahtuu. ” – Marjatta Honkasalo, Kulttuuritoimitus.fi

“Sokcho talvella on lyhyt kirja, vain välähdys elämässä. Se kuvaa ohimenevää ajanjaksoa, eikä viivy pitkään. Alle 150-sivuinen kirja on nopeasti luettu, mutta siinä on talvisen lomakohteen pysähtynyttä tunnelmaa, joka jää mieleen sittenkin kun kannet sulkee. Viehättävä kirja, tämä tunnelma kannattaa kokea.” – Kirjavinkit -nettisivu

“Kerrokset, etäisyydet ja tavoittamattomuus on käsinkosketeltavaa, ja se onnistuu jättämään yllättävänkin voimakkaan, visuaalisen jälkimaun kirjan loputtua. Hentoisen ohut teos on fyysisesti juuri niin keveä kuin tarina on kaukainen, ja se saa kaiken voiman hiljaisuuden ristiriitaisuudesta. Hieno romaani, kaiken kaikkiaan.” – Mitä luimme kerran -blogi