Liity Siltalan ystävät -listalle ja saat alennuksia kirjoista

Musta maa

14,90 

Olemme tottuneet ajattelemaan holokaustia natsibyrokraattien rakentamana kuolemantehtaana. Mutta siinä vaiheessa kun kaasukammiot otettiin käyttöön, oli jo miljoona Euroopan juutalaista tapettu. Heidät oli ammuttu lähietäisyydeltä maakuoppien ja rotkojen reunalla. Heidät oli murhattu saksalaisten miehittämillä lainsuojattomilla tappotantereilla idässä. Monet kuolivat samalla mustalla, hedelmällisellä maalla, jonka tuotolla natsit uskoivat ruokkivansa Saksan kansan.

On helppo ajatella holokaustia ainutkertaisena tapahtumana. Timothy Snyder kuitenkin osoittaa, että käsityksemme holokaustin historian perimmäisistä opetuksista on mennyt harhaan ja että monet uskomuksemme ovat hätkähdyttävän lähellä samantapaista ekologista paniikkia, jota Hitler lietsoi 1920-luvulla.

Musta maa on uraauurtava tutkimus niistä aatteista ja politiikasta, jotka mahdollistivat natsien toimeenpaneman juutalaisten joukkotuhon. Kirjan tutkimustyö perustuu uusiin itäeurooppalaisiin lähteisiin ja monien juutalaisten omakohtaisiin kertomuksiin.

Suomennos: Antero Helasvuo

Varasto loppu

Varasto loppu

Tuotetunnus (SKU): 9789522344809 Osastot: ,
Toimitusaika

Varastotuote – Arvioitu toimitusaika on 1-3 arkipäivää

Timothy Snyder
Timothy Snyder (s. 1969) on yhdysvaltalainen historioitsija. Hän on Yalen yliopiston historian professori, erityisalanaan Keski- ja Itä-Euroopan historia ja holokausti. Snyder on kirjoittanut useita teoksia sekä yksin että yhdessä muiden kanssa. Snyderin edellinen suomennettu teos Musta maa. Holokausti: tapahtumat, opetukset (2015) keräsi kiittäviä kritiikkejä kaikkialla, missä se julkaistiin.
0