Kirjallisin hanttihommin itsensä elättänyt mies kokee eläkevuosiensa epäkiitolliseksi missioksi elämän varrella kertyneiden kirjamassojen hävittämisen ja itselleen tärkeimpien teosten turvaan saattamisen. Tehtävään soveltuvaksi paikaksi tarjoutuu opiskeluaikaisen ystävän, taiteilija Bomanin, merenrantamökki. Kunnes naapurilaiturille ilmestyy nainen.

Iltarusko punaa taivaanrantaa, mutta sen kajo on armollinen. Vanhenevat miehet osaavat puhumisen sijasta kuunnella ja sovittaa olemisensa toistensa lomaan. Menneiden kokemusten ohella heitä yhdistää vierauden tunne maailmassa, jossa painetun kirjan relevanssin hiipuminen on tehnyt siitä kurtturuusun.

Auringossa valo taittuu traagisesta koomiseen, yöllä syttyvät kirkkaat tähdet. Lopulta meren ylle työntyvät suuret hiutaleet. Arvoitus jää.

Otteita arvioista:

“Merille-uutuus on niin hyvä, että se voi tuoda jälleen Juha Seppälälle Finlandia-ehdokkuuden” – Arttu Seppänen, Helsingin Sanomat

“Seppälän kerronta on yhdistelmä viipyilevää tajunnanvirtaa, teräviä aforisminomaisia oivalluksia, tarkasti kuvattuja henkilöhahmoja ja vetävää kerrontaa. Ehkä kirjan teemoista johtuu Seppälän kielen ja sanonnan jonkinlainen tumma perusvire. Se ei ole vakavuutta eikä synkkyyttä vaan pikemminkin hienovaraista hymähtelyä luopumisprosessin myötä. Tämä ei koske kirjan loppuratkaisua, josta tuonnempana. Mainittakoon vielä, että myös luonnonkuvauksen, erityisesti meren, porilainen Seppälä hallitsee. Hämmästyttävän hienosti se istuu kirjan muun tekstin lomaan.”  – Jukka Ahtela, Kulttuuritoimitus