Liity Siltalan ystävät -listalle ja saat alennuksia kirjoista

Me halusimme kaiken

26,40 

Nostalgia ja 1980-luku. Olkatoppaukset ja pöyheät kampaukset. Kiiltävä elämä ja tyylikkyys. Mutta myös ydinaseet, harmaat pikkutakkimiehet ja hallittu rakennemuutos.

Suomi oli 1980-luvulla monimutkainen maa. Vuosikymmenen alkupuolta leimasivat rötösherrajahti, suomettuminen ja sisäänpäin kääntyminen. Aids ja ydinvoima pelottivat, ja naapurina oli mahtava Neuvostoliitto. Sitten saatiin muutamassa vuodessa noususuhdanne ja luovuttiin pankkien sääntelystä. Pörssissä ja asuntomarkkinoilla kupli. Aktivistit loivat uutta kaupunkikulttuuria ja perustivat vihreän liikkeen. Hallittu rakennemuutos viitoitti tietä tulevaisuuteen. Kulutusjuhlastakin puhuttiin.

Me halusimme kaiken katsoo energiseen ja ristiriitaiseen vuosikymmeneen monista eri näkökulmista. Tuoksut, maut ja musiikki vievät muistelijat suoraan 1980-luvun ytimeen.

Otteita arvioista:

Me halusimme kaiken avaa vuosikymmentä hyvin etenkin nuorten aikuisten näkökulmasta ja on siksi avartavaa luettavaa. Tämä toimii varmasti sekä vähän nuoremmille valaistuksena menneeseen että entisille nuorille nostalgiamatkana.” – Kirjavinkit.fi

Varasto loppu

Tuotetunnus (SKU): 9789523880900 Osastot: ,

Toimitusaika

Varastotuote – Arvioitu toimitusaika on 1-3 arkipäivää

Minna Sarantola-Weiss
Minna Sarantola-Weiss (s. 1963) on Helsingin kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö. Hän on tutkinut suomalaisten sohvaryhmiä ja arjen historiaa. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt Reilusti ruskeaa – 1970-luvun arkea (2008). Hän on myös kirjoittanut suomalaisesta huonekaluteollisuudesta, 70-luvun ruokakuluttuurista ja tavaratalo Stockmannin historiasta.