Liity Siltalan ystävät -listalle ja saat alennuksia kirjoista

Hyvät, pahat ja hyvinkääläiset

27,90 

Teos valottaa Hyvinkään ja sen ympäristön historiaa yli viidensadan vuoden ajalta.

Hyvinkään seutu kehittyi jo 1500-luvulla tärkeäksi maantievarsipaikaksi, mutta vasta rautatieyhteydet muuttivat ratkaisevasti Hyvinkään seudun kehitystä. Vanhojen kylien ja kartanoiden takamaille syntyi vilkas yhdyskunta.

Menestyvän villatehtaan myötä Hyvinkään asemanseudusta kasvoi tuhansien asukkaiden teollisuuspaikkakunta. Sisällissodassa se kuului punaiseen Suomeen, ja Hyvinkään punaisten lentävä osasto herätti kauhua ympäri Uuttamaata. Kevään 1918 valloitustaisteluissa ja teloituksissa kuoli kaikkiaan parisataa hyvinkääläistä.

Talvisodan ajoista lähtien siirtoväellä oli suuri vaikutus seudun jälleenrakentamiseen. Sotien jälkeen suuret yritykset VR:n konepajasta Koneen nosturiteollisuuteen aloittivat toimintansa, ja Hyvinkää kasvoi kaupungiksi.

Runsaasti kuvitettu teos on ennen kaikkea hyvinkääläisten historiaa. Uudenmaan ja Hämeen rajaseudun ihmisten elämää ovat määränneet kohtaamiset ja kulkuyhteydet. Teollisuuspaikkakunnan ja sen lähiseudun elävä historia kuvaa yleisemmin myös suomalaisen yhteiskunnan kehitystä.

Varasto loppu

Varasto loppu

Tuotetunnus (SKU): 9789522344625 Osastot: ,
Toimitusaika

Varastotuote – Arvioitu toimitusaika on 1-3 arkipäivää

Anu Lahtinen
FT, dosentti Anu Lahtinen on historiantutkija, tiedetoimittaja ja tietokirjailija, jonka työtä ohjaa intohimoinen omistautuminen historialliselle tiedolle ja tiedon saatavuudelle. Hänen erityisaloihinsa kuuluvat Pohjolan myöhäiskeskiaika ja 1500-luku sekä paikallishistoria. Lahtinen toimii parhaillaan Suomen ja Pohjoismaiden historian professorina Helsingin yliopistossa.
0