Liity Siltalan ystävät -listalle ja saat alennuksia kirjoista

Vihan veljet ja kansallinen identiteetti (yhteisnide)

22,90 

Professori Matti Klingen 70-luvun uraauurtavat esseekokoelmat julkaistaan nyt yhteisniteenä. Vihan veljistä valtiososialismiin (1972) kuvaa suomalaisen poliittisen ajattelun muotoutumista 1910- ja 1920-luvulla. Taustalla näkyy yleinen eurooppalainen murros: kokonaisvaltaisen ja synteettisen ajattelun vaatimus kohosi analyyttisen tiedonihanteen vastapainoksi. Järki sai väistyä tunteen tieltä, ja tästä aukesi ura veren äänen kuuntelemiselle ja rotuoppien renessanssille. Teoksen keskeisen luvun teemana on venäläisvihan synnyttäminen ja sen leviäminen 1920-luvun Suomessa, ja sitä täydentää monien muiden virtausten esiintulo ideologisesti kuohuvissa ylioppilaspiireissä.

Bernadotten ja Leninin välissä (1975) puolestaan kysyy, miten suomalaisista tuli suomalaisia. Tunnettu kehotus “Olkaamme siis suomalaisia” ei ollut aikanaan mikään toteamus vaan ohjelma. Suomalaisuuden rakentaminen 1800-luvulla on punaisena lankana esseissä, joissa tarkastellaan kansan ja isänmaan käsitteitä, maiseman ja isänmaakuvan yhteyksiä, suurmieskulttia ja historiankirjoituksen kysymyksiä.

Varasto loppu

Varasto loppu

Tuotetunnus (SKU): 9789522341167 Osastot: ,
Toimitusaika

Varastotuote – Arvioitu toimitusaika on 1-3 arkipäivää

Matti Klinge
Matti Klinge (s. 1936) on Suomen tunnetuimpia historiantutkijoita ja kulttuurikeskustelijoita. Hänen laajaan tuotantoonsa kuuluu muun muassa vuonna 1999 alkanut päiväkirjasarja. Klinge toimi Helsingin yliopiston historian professorina vuosina 1975–2001.
0