”Halusin kirjoittaa kirjan sellaisesta ihmisestä, jonka ansiosta kansankoti oli mahdollinen, ihmisestä, joka ruumiillisti kansankodin, uskoi siihen, otti siitä vastuuta ja puolusti sen suoraviivaisuutta ja yhdenmukaisuutta, koska ne nostivat ihmisen pimeydestään – yksilöstä, joka ilmensi kansankotia osallistumatta politiikkaan.

Uskon löytäneeni tämän ihmisen huonekalupuuseppä Ragnar Johanssonista, joka syntyi vuonna nolla eli kansankodin syntymävuotena 1932. Ragnar on kädentaitaja mutta myös mietiskelijä. Ihmisen rationaalisuus on mahdollistanut valtion. Ragnarin mielestä valtio on ihmisen parempi minä. Hän palvoo valtion ideaa, koska se ei ole mielivaltainen, toisin kuin ihminen. Valtio voi päättää pyrkiä totuuteen, hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen ja sitten pysyä päätöksessään. Ihminen sen sijaan lankeaa jatkuvasti. Häntä vaivaavat intohimot, vietit ja heikkoudet.

Ragnarin äiti Svea, omaa sukua Svensson, on eri aikakaudelta, köyhästä maatalousyhteiskunnasta, jonka moderni aika yrittää kaikin keinoin jättää taakseen. Svea leipoo ja laittaa, hilloaa ja mehustaa. Ragnarille hän edustaa jäännettä maailmasta, joka ei saa koskaan palata.

Seuraava ajanjakso on kuitenkin Ragnarille tuskallisen vieras. Elsa-tyttären mukaan Ragnar on Ruotsi ja Ruotsi on hän, ja Ragnar ymmärtää liiankin hyvin, ettei se ole kehu. Näitä jännitteitä ja konfliktilinjoja olen yrittänyt ymmärtää ja selittää teoksessani Svean poika – kertomus kansankodista.”

Suomennos: Sanna Manninen

Otteita arvioista:

“Lena Andersson kuvaa tarkasti ja oivaltavasti yksilön suhdetta yhteiskuntaan, perheeseen ja muuhun lähiympäristöön.” – Kirsin Book Club -blogi