Liity Siltalan ystävät -listalle ja saat alennuksia kirjoista
Ale!

Olipa kerran äiti

21,90  14,90 

Äitiydestä on kirjoitettu paljon, monia arvokkaita ja tärkeitä teoksia äitiyteen liittyvistä kriiseistä, ylikäymättömistä vaikeuksista, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Mutta entä se tavallisen äidin tavallinen tarina? Onko sellaista olemassakaan?

Äitiysaiheisessa teoksessaan Helmi Kekkonen kertoo oman täysin tavallisen ja kaikin tavoin ainutkertaisen tarinansa äidiksi tulemisesta. Kahdesta aivan erilaisesta raskaudesta, kolmannesta joka päättyy kipeään keskenmenoon, voimakkaasta synnytyspelosta ja sen voittamisesta, kahdesta aivan erilaisesta synnytyksestä ja kahdesta aivan erilaisesta, ihanasta tyttärestä. Siitä, miltä tuntuu olla nuori äiti nykypäivänä, ja siitä, miltä äitiys on luultavasti äideistä aina tuntunut.

Kekkonen on saanut kiitosta äitiyden ja perhesuhteiden käsittelystä jo aiemman tuotantonsa kohdalla, viimeksi romaanissa Vieraat, joka ilmestyi vuonna 2016. Omakohtaisen Olipa kerran äiti -teoksen runollisen kaunis kieli yhdistettynä raakaan rehellisyyteen ja hersyvään itseironiaan tekee kirjasta pakollista luettavaa kaikille, jotka etsivät unohtumattomia lukukokemuksia.

Otteita arvioista:

““[–] Kekkosen kirja on tärkeä erityisesti siksi, että se rikkoo kannesta kanteen tapaa, jolla äitiydestä ja sen tuottamista tunteista on ollut tähän saakka luvallista puhua. [–] Kekkosen Olipa kerran äiti on vaikeasti määriteltävä, ja silti hyvin yksinkertainen: se on tarina yhdenlaisesta äidistä ja äitiydestä muutaman miljardin muunlaisen äidin ja äitiyden keskellä. Se on tarina suunnittelemattomasta raskaudesta, ja kirjailijasta, jonka suurin huoli vauva-arjessa on se, pystyykö hän enää koskaan kirjoittamaan. Se on tarina lapsen kasvamisesta, uudesta lapsihaaveesta, keskenmenosta ja toisesta, raastavasta raskaudesta. Se on kaikkea, mitä äitiys varmasti pitää sisällään, mutta ennen kaikkea: se on kaikkea, mitä ihmisyys pitää sisällään. Ja se tästä kirjasta tekee maagisen kauniin.” – Mitä luimme kerran -blogi

“Voisin lainata minkä tahansa kohdan kirjasta, enkä voi lainata mitään kohtaa, mikä välittäisi sen, mistä kirja kertoo. Kekkosen teksti on kuin hauras kudelma, joka särkyy jos siitä otetaan pala irti, sitä täytyy katsoa rauhassa ja kerralla kokonaisena, ei tällaista taideteosta saa paloitella, tökkiä turhaan kuin yrittäisi irrottaa runosäkeestä kolmea sanaa ja todistaa niillä runon täydellisyys. [–] Olipa kerran äiti on minulle tärkeä kirja. Ei siksi, että minun enää pitäisi saada selville jotakin salattua äitiydestä, vaan siksi, että se on täydellisen rehellinen, ahavoitunut, itseironinen, herkkä ja kuitenkin vahva. Se on myös häpeämätön ja syvä, älyllinen ja tarkka. Se on taidokkaan kirjailijan kokonainen tunne, jotakin sellaista mitä tänä päivänä harvemmin saa lukijana kokea.” – Aina joku kesken -blogi

“[–] huolimatta siitä että en ehkä ole kirjan aiheesta aivan kamalan kiinnostunut, minä pidän teoksesta ihan suunnattoman paljon. Kekkonen kirjoittaa niin kauniisti, niin tunteella, että luen kirjan alle vuorokaudessa. En ole pitkään aikaan ottanut kirjasta lukemisen aikana ylös niin paljon sitaatteja kuin tästä kirjasta. Samanaikaisesti tuntuu, että mikään sitaatti ei pysty kuvaamaan kirjaa tarpeeksi hyvin, ei sitä tekstin saumatonta soljumista eteenpäin, niitä moneen suuntaan poukkoilevia ajatuksia ja kuitenkin niin ehjää tekstiä. Kun ihminen osaa kirjoittaa, hän voi kirjoittaa mistä vaan, ja lukukokemus on silti vaikuttava.” – Kirjanmerkkinä lentolippu -blogi

Tuotetunnus (SKU): 9789522345707 Osastot: ,
ISBN

9789522345707

Julkaisuvuosi

2019

Sivumäärä

249