Jouni Inkala kutsuu lukijansa mukaan ainutlaatuiselle matkalle, runojensa syntysijoille, muistojen labyrinttiin, jonka sokkeloista Muusat ovat noutaneet säkeitä ja kantaneet niitä kapsäkeissään poeetalleen tähän mennessä kolmentoista kokoelman verran.

Jumalalle pyhitetty susi -teoksessaan Jouni Inkala käy läpi muistoja sukunsa alkuhämäristä aina vuoteen 1991, jolloin hänen esikoisrunokokoelmansa Tässä sen reuna sai kustannussopimuksen. Runoilijan rajattomalla vapaudella viivähdetään myös ajoissa ja paikoissa, joilta omakohtaisia muistoja ei ole, ja solmitaan kauan sitten julkaistuista runoista säikeitä proosamuotoiseen, elävään kerrontaan tässä hetkessä. Muistot ja lähes kolmenkymmenen vuoden aikana kirjoitetut, eri kokoelmista peräisin olevat runot kulkevat rinnakkain, keskustelevat, vaihtavat ajatuksia ja aiheuttavat lukijassa oivalluksen väristyksiä: täälläkö on tämän runon syntysija, täälläkö sen reuna…

Runoilijan tehtävä on muuttua runoudekseen, sanoo Inkala, ja päästää harvinaislaatuisessa teoksessaan meidät lähietäisyydelle katsomaan, kuinka niin on käynyt, miten metamorfoosi on tapahtunut. Ennen kaikkea Jumalalle pyhitetty susi on ylistyslaulu jokaisen poeetan tuntemalle totuudelle: runoilijaksi tulemiselle ei ole vaihtoehtoa.

Otteita arvioista:

“Inkalan proosalauseista kuvastuu lyyrikon kielellinen herkkyys sekä rytmin ja soinnillisuuden taju. Lauseisiin tallentuu merkityksellisiä välähdyksiä sekalaisesta muisti- ja havaintoaineksesta. [– –] runous ei ole ammatti, vaan kutsumus, ellei peräti kohtalo. Väite saattaisi kuulostaa baaritiskillä lausuttuna juhlalliselta, mutta Inkalan kirjassa se kuulostaa vain tosiasian tunnustamiselta.” – Tommi Melender, Helsingin Sanomat