Liity Siltalan ystävät -listalle ja saat alennuksia kirjoista
Pirkko Saisio

Pirkko Saisio (s. 1949) opiskeli Suomen Teatterikoulussa, josta hän valmistui näyttelijäksi vuonna 1975. Samana vuonna ilmestyi hänen romaaninsa Elämänmeno. Kirja sai J. H. Erkon palkinnon vuoden parhaana esikoisteoksena, ja sen jälkeen Saison teoksia on palkittu monasti.

Hän on saanut muun muassa Finlandia-palkinnon Punaisesta erokirjasta vuonna 2003. Saisio on julkaissut romaaneja myös nimillä Jukka Larsson ja Eva Wein. Romaanien ohella Saisio on kirjoittanut lukuisia näytelmiä sekä tv- ja elokuvakäsikirjoituksia. Näyttelijätyönsä lisäksi Saisio on myös teatteriohjaaja.

0