Liity Siltalan ystävät -listalle ja saat alennuksia kirjoista
Mitä esikoisromaanin kirjoittaminen opetti minulle
14
elokuu 2020

Villy Lindfelt

Villy Lindfeltin esikoistrilleri Miltä tuntuu tappaa ilmestyy 17.8.2020 Siltalalta.

“Istuisitko alas, haluan puhua yhdestä asiasta”, sanoin vaimolleni eräänä perjantai-iltana keittiön pöydän ääressä, kun lapsemme jo nukkuivat, ja olin ottanut lasin tai pari jotain alkoholipitoista rohkaisuksi. OIin vihdoin päättänyt kertoa vaimolleni, että olin jo jonkin aikaa kypsytellyt mielessäni ajatusta romaanin kirjoittamisesta. Minulla oli idea tarinasta, ja nimikin kirjalle olemassa. Tämä kirjoitushaaveideni tunnustaminen – teko, joka jostain syystä nolotti ja hävetti – oli oman kirjoitusprojektini käänteentekevä hetki.

Toisin kuin olin kuvitellut, vaimoni ei nauranut haaveilleni, vaan suorastaan kannusti kirjoittamaan. Olin ottanut ensimmäisen ison askeleen kirjan kirjoittamiseksi. Muille kerroin kirjoitusprojektistani vasta kolmen vuoden kuluttua, kun sain tarjouksen kustannussopimuksesta. Ensimmäiseksi soitin äidilleni.

Alussa oli vain nimi

Omalla kohdallani kaikki alkoi kirjan nimestä – Miltä tuntuu tappaa. En tiedä mistä nimi oikein tuli, mutta se kolahti heti. Aloin miettiä millaiselle elokuvalle tai kirjalle nimi voisi sopia. Kaiken piti kuitenkin jäädä vain ajatuksen tasolle. Mutta kun aikaa kului ja idea jalostui, yhtäkkiä tuntui siltä, että tämä tarina pitää kirjoittaa ja kertoa muillekin. Ja sitten olinkin jo tunnustamassa vaimolleni kirjoitushaaveitani.

Jokainen tarina on tärkeä, mutta oliko minun tarinani kirjoittamisen arvoinen?

Kun pohdiskelin päätöstä kirjan kirjoittamisesta ajattelin, että edessä olisi työmäärältään valtava urakka. Nyt jälkeenpäin voin sanoa, että käytin projektiin tuhansia tunteja aikaa. Olin kirjoittanut pari gradua ja työni puolesta paljon kaikenlaisia asiakirjoja, mutta tiesin, että romaanin kirjoittaminen olisi jotain aivan muuta.

Punnitsin päätöstäni pitkään. Mietin, onko tarinaideani jollain tavalla ainutlaatuinen suhteessa olemassa olevaan kirjallisuuteen. Mietin, millainen lukija voisi kirjasta itseni lisäksi kiinnostua. Pohdiskelin myös niin sanottua takakansitekstiä, eli sitä, millaisella ”hissipuheella” esittelisin kirjani tarinan jollekulle muulle ihmiselle, ja kuulostaisiko sellainen kirja mielenkiintoiselta. Tätä pidin tärkeänä. Tarvitsinhan tuota hissipuhetta jo silloin, kun kerroin kirjoitushaaveistani vaimolleni. (Tiedä miten siinä olisi käynyt, jos olisin tuolloin takellellut tarinaideani esittelyssä.)

Kirjoitan kirjan, jonka haluaisin itse lukea

Vaikka kirjoituspäätöstä tehdessäni pohdiskelin tarinaideaani monista eri näkökulmista, en olisi voinut kuvitellakaan kirjoittavani kirjaa mistään muusta lähtökohdasta kuin siitä, että lopputuloksen on oltava romaani, jonka haluaisin itse lukea. En edes usko, että voisin kirjoittaa kiinnostavaa ja laadukasta tarinaa muista lähtökohdista. Mutta oli silti hyvä miettiä kaikenlaisia muitakin puolustuspuheita tarinalleni kuin edellä mainittu, tulihan minun vakuuttaa itsenikin siitä, että kirjoittamiseen kannatti ryhtyä. Ja koska käsikirjoitus on ennen pitkää ”myytävä” myös kustantamolle ja lopulta lukijoille, koin että oli järkevää miettiä monipuolisesti jo tuolloin tarinani potentiaalia valmiina kirjana.

Jälkeenpäin ajatellen olen tyytyväinen, että arvioin ideaani kriittisesti eri näkökulmista, enkä tehnyt kirjoituspäätöstä kevein perustein. Tavallaan valmistauduin siinä samalla myös puolustamaan tarinaani. Se tarkoitti samalla sitä, että kun olin päätökseni tehnyt, saatoin luottavaisin mielin alkaa kirjoitustyöhön.

Kirjoittamiseenkin tarvitaan työkaluja

Luen paljon kirjoja. Kun päätin ryhtyä kirjoittamaan romaania, aloin lukea myös tavoitteellisesti. Valitsin luettavaksi myös sellaisia romaaneja, joista ajattelin olevan hyötyä omalle projektilleni, ja aloin lukea paljon luovaa kirjoittamista koskevaa kirjallisuutta.

Selvitin, mitä yliopistojen kursseilla luetaan (Harvardista lähtien), ja luin itse samoja kirjoja. Hyviä teoksia olivat muun muassa John Trubyn Anatomy of a Story, Lisa Cronin Wired for Story ja Gotham Writers’ Workshopin julkaisema Writing Fiction, muutaman mainitakseni.

Suoritin myös joitakin verkkokursseja. Luin netistä arvostamieni kirjailijoiden haastatteluja käyttämällä hakusanoina kirjailijan nimeä ja sen perässä ”kirjoitusprosessi” tai ”writing process” sanoja. Ne olivat hyödyllisiä, opin muun muassa, että romaanin kirjoittamiseksi on monta tietä.

Kävin lisäksi kirjamessuilla kuuntelemassa paneelikeskusteluja kirjan kirjoittamisesta. Tämä kaikki antoi minulle itseluottamusta, varmuutta ja työkaluja kirjoittamiseen.

Ideoiden on hyvä antaa hautua ajatuksissa ennen kirjoittamista

Idea esikoisromaanini tarinasta syntyi ehkä noin viisi vuotta ennen käsikirjoituksen valmistumista. Varsinainen kirjoitusprosessi kesti noin kaksi ja puoli vuotta. Kirjoittamista edelsi puolen vuoden mittainen valmistelu- ja suunnitteluvaihe. Nyt kun olen aloittamassa uuden romaanin kirjoittamista, huomaan pitäväni erityisen tärkeänä tuota valmisteluvaihetta, jonka aikana en vielä kirjoittanut lainkaan itse käsikirjoitusta, vaan annoin ideoiden muhia ajatuksissani. Kirjoitin tuolloin vain muistiinpanoja siitä mitä haluaisin kirjaani sisällyttää, mutta en kirjoittanut sanaakaan varsinaista käsikirjoitusta. Koen, että tämä “hauduttaminen” jalosti tarinaani merkittävästi suhteessa siihen, että olisin syöksynyt heti kirjoittamaan sen enempää ajatuksiani kypsyttelemättä.

Lopulta on uskallettava aloittaa

Vaikka ideoiden on hyvä antaa hautua, jossain vaiheessa on uskallettava aloittaa. Kun lopulta aloin kirjoittaa käsikirjoitusta, kirjoitin ensin alkukohtauksen, sitten loppukohtauksen, ja tämän jälkeen kohtauksia lineaarisessa järjestyksessä, eli siinä järjestyksessä, kuin lukija niitä lukee. En tehnyt yksityiskohtaista kohtaussuunnitelmaa ennen kirjoittamisen aloittamista, mutta tiesin kyllä, miten kirja alkaa, miten se loppuu ja mitä olennaista siinä välissä tapahtuu. Pidin tätä riittävänä suunnitteluna. Vaikka kirjoitin jo käsikirjoitusta, tein ja täydensin samalla koko ajan kirjaa koskevia muistiinpanoja.

Valtaosa kirjoitustyöstä on uudelleenkirjoittamista

Kun kirjoitin kohtauksia, mietin ne ensin ajatuksissani melko pitkälle valmiiksi, ja vasta sitten “dokumentoin” kaiken paperille. Eli kun aloin kirjoittaa, tiesin mitä kohtauksessa tulee tapahtumaan, mihin se tulee päättymään ja mitä mahdollisesti tapahtuu sen jälkeen. Koin tämän omalla kohdallani toimivaksi tavaksi kirjoittaa. Kirjoitin kannettavalla, iPadilla ja kännykällä. Kotona, kahvilassa, autossa, milloin missäkin.

Ehkä suurin asia, jonka olen oppinut romaanin kirjoittamisesta, on se, että valtaosa kirjoitustyöstä on uudelleenkirjoittamista. Elokuussa 2020 julkaistava romaanini on arviolta kolmastoista versio käsikirjoituksesta. Joitain kohtauksia ja tekstikappaleita olen kirjoittanut uusiksi kymmeniä, jopa satoja kertoja. Itse tarina pysyi kuitenkin olennaisilta osin koko ajan samana. On ollut silti huojentavaa oppia, että kirja tehdään valmiiksi vasta editointivaiheessa. Ensimmäisen käsikirjoitusversion ei tarvitse olla täydellinen, kunhan se on paras mahdollinen, johon omin voimin pystyn.

Kustantamolle tarjotaan melko viimeisteltyä käsikirjoitusta

Kun esikoisromaania tarjotaan kustantamolle kustannettavaksi, lähetetään kokonainen käsikirjoitus, ei pelkkää kirja- tai tarinaideaa. Ainakin pääsääntöisesti toimitaan näin. Ja vaikka ensimmäisen käsikirjoitusversion ei tarvitse olla vielä julkaisukelpoinen, kustantamolle lähetettävän version tulee silti olla sen verran laadukas, että kustantamo voisi siitä kiinnostua. On hyvä kiinnittää huomiota myös sellaisiin asioihin, joilla luodaan mielikuva viimeistellystä käsikirjoituksesta. Siksi on tärkeää huolehtia esimerkiksi siitä, että tekstissä ei ole paljon kielioppi- tai kirjoitusvirheitä.

Jälkeenpäin ajatellen tarjosin omaa käsikirjoitustani kustantamolle ehkä liian aikaisessa vaiheessa. Mutta halusin saada ammattilaisen palautetta käsikirjoituksestani, enkä oikein muutakaan keksinyt. Ja koska en ollut valmis kertomaan kirjoitusprojektistani kenellekään, oli vaimoni ainoa ihminen, jolta saatoin pyytää palautetta. Vasta kun olin lähettänyt käsikirjoituksen kustantamolle, löysin arvostelupalvelut. Lähetinkin käsikirjoitukseni Kriittisen korkeakoulun arvostelupalveluun. Sieltä tullut palaute oli paitsi arvokasta, myös rohkaisevaa.

Pienistä todennäköisyyksistä ei tule lamaantua

Esikoisromaania tarjoava taistelee todennäköisyyksiä vastaan, koska kustantamot julkaisevat vuosittain yleensä vain muutaman esikoisteoksen niiden satojen ja tuhansien käsikirjoitusten joukosta, joita niille lähetetään. Mutta ihminen, joka suhtautuu asiaansa intohimoisesti, on valmis yrittämään pienistä todennäköisyyksistä huolimatta. Niin minäkin tein. Ja mahdollisuuksiaan voi kuitenkin yrittää parantaa eri keinoin.

Tärkeintä on käsikirjoituksen laatuun panostaminen. Palautetta kannattaa pyytää useilta ihmisiltä ennen käsikirjoituksen lähettämistä kustantamolle. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa hyödyntää myös maksullisia palveluita, kuten arvostelupalveluita tai jopa kustannustoimituspalveluita. Tämä tarkoittaa usein sitä, että kirjailija editoi itse käsikirjoitusta useamman kierroksen ennen sen lähettämistä kustantajalle.

Toisena tärkeänä asiana pitäisin panostamista seikkoihin, joilla saadaan lukija kiinnostumaan tekstistä nopeasti. Omalla kohdallani uskon, että jopa kirjan nimi saattoi olla sellainen asia. Nimestä riippumatta äärimmäisen tärkeitä ovat käsikirjoituksen ensimmäiset sivut ja ensimmäiset virkkeet, jopa aivan ensimmäinen virke. Tärkeää on myös laatia kiinnostava esittelyteksti kirjasta (se takakansiteksti). Jos kustannustoimittajan pöydälle tulee monta käsikirjoitusta päivässä, on yksinkertaisesti pakko yrittää vaikuttaa siihen, että hän kiinnostuu juuri sinun käsikirjoituksestasi luettuaan sitä vain muutaman sivun. Jos tarina ”alkaa” vasta sivulta 25, voi olla, että kiinnostus ehtii lopahtaa jo sitä ennen, ellei teksti ole muuten poikkeuksellisen laadukasta.

Käsikirjoituksen viimeistely on yhteistyötä

Lähetin käsikirjoituksen kustantajalle elokuussa 2019. Olin onnekas, koska Siltalasta reagoitiin siihen melko nopeasti. Alkoi kirjeenvaihto, ja käytin koko syksyn käsikirjoituksen kehittämiseen kustannustoimittajalta saamani palautteen pohjalta. Usein on tapana, että kustantaja pyytää ensin uuden version, ja vasta sen luettuaan tekee päätöksen kustannussopimuksen tarjoamisesta. Näin minunkin kohdallani toimittiin. Käsikirjoitus kehittyi harppauksin kustannustoimittajalta saadun palautteen perusteella. Nyt ikävöin niitä herkullisia kinasteluja, joita välillä tarinan äärellä kävimme.

Odotus syksyllä 2019 ennen sopimuksen saamista oli stressaavaa. Ajattelin kuitenkin, että jos sain niinkin paljon ”kaistaa” kustannustoimittajalta, minun täytyi olla askelta lähempänä kustannussopimusta. Halusin myös syksyn aikana osoittaa, että pystyn kustantajayhteistyöhön ja muokkaamaan tekstiä palautteen perusteella, sillä yhteistyötä se kuitenkin vaatii, käsikirjoituksen saaminen julkaisukelpoiseksi romaaniksi, romaani kauppojen hyllyille ja lukuaikapalveluihin, ja lukijat tietoiseksi kirjasta.

Kustannussopimus allekirjoitettiin tammikuussa 2020, se oli herkkä ja tunteellinen hetki. Käsikirjoituksen muokkaaminen jatkui yhä, huhtikuun loppuun saakka. Kirja ilmestyy elokuussa 2020, eli noin vuosi siitä, kun lähetin käsikirjoituksen kustantajalle. Se on mielestäni aika lyhyt aika, vaikka odotus oli välillä lähes sietämätöntä.

Maali häämöttää

Tätä kirjoittaessani kirjan julkaisuun on vain päiviä jäljellä. Muutama päivä sitten, eli noin viikkoa ennen kirjan julkaisua, oli kustantajan järjestämä media-aamiainen, jossa parisenkymmentä toimittajaa kuunteli, kun kirjallisuus- ja kulttuuritoimittaja Marko Gustafsson haastatteli minua ja muutamaa muuta Siltalan kirjailijaa syksyn kirjauutuuksista. Varsinainen päämääräni oli kirjoittaa mahdollisimman hyvä kirja ja saada se lukijoiden käsiin. Kirjan sisältöön ja tekstiin en voi enää vaikuttaa, mutta ponnisteluja vaaditaan varmasti vielä paljonkin, myös minulta, että lukijat löytävät kirjani. Olen silti äärettömän tyytyväinen ja kiitollinen siitä, miten asiat ovat tähän asti menneet. Mielenkiinnolla odotan, mitä ensimmäiset lukijat sanovat kirjastani.

 

Infograafi: Villy Lindfeltin kirjan matka ideasta valmiiksi romaaniksi

Nyt kun olet täällä… meillä on sinulle pieni pyyntö. Käy tilaamassa Siltalan uutiskirje. Listan jäsenenä kuulet kirjauutuuksista ja luet mielenkiintoiset bloggaukset ennen muita. Saat myös erikoistarjouksia ja alennuksia kirjoistamme.

Mitä esikoisromaanin kirjoittaminen opetti minulle

Villy Lindfelt kirjoittaa tiestään esikoiskirjailijaksi.

Pieni karanteenikirjakerho ja Kari Hotakaisen Tarina

Taru Torikka keskustelee Kari Hotakaisen kanssa tämän uusimmasta romaanista Tarina.

Siltala käy vieraissa – syksyn 2020 kiinnostavimmat kirjat

Siltalalaiset kurkistavat viereisiin pöytiin ja aidan toiselle puolelle, että kuinka vihreää on ruoho siellä tänä syksynä.

Pieni karanteenikirjakerho ja Harry Salmenniemen Uhrisyndrooma

Taru Torikka keskustelee Harry Salmenniemen kanssa tämän uusimmasta novellikokoelmasta Uhrisyndrooma.

Feministinen Frankenstein?

Sofia Blanco Sequeiros ja Taija Roiha käyvät kirjeenvaihtoa ja syväluotaavat Aase Bergin Akan.

1
Share This