Jokainen Maylis de Kerangalin romaani on ollut meille jännittävä ja mielenkiintoinen matka. Olemme yhdessä suomentaneet häneltä kolme kirjaa ja saaneet joka kerta ”aloittaa alusta”, perehtyneet kirjojen maailmoihin, etsineet luotettavat lähdeteokset ja pätevät asiantuntijat ja sitten tarkistaneet, tarkistaneet ja lopuksi vielä tarkistaneet. Koska muuten jostain kuitenkin ilmestyy juuri SE ASIANTUNTIJA joka kertoo, että tuo nimenomainen lukkomutteri/kärpäslaji/rintaneula on suomennoksessa väärin. Ja silti virheitä voi jäädä, niin kirjailijalle kuin suomentajille, M.O.T.
Yllä mainitut asiantuntijat ovat suomentamisen suola. On aina upeaa kuunnella, kun hommansa oikeasti osaava ihminen kertoo työstään. Ensimmäinen suomentamamme Maylis de Kerangalin romaani oli Paikkaillaan elävät, haudataan kuolleet. Se kertoi (muun muassa) sydänsiirtoleikkauksista. Etsintäkuulutus Facebookiin: löytyi Jaana Meurman, joka on ollut leikkaussalihoitajana, juurikin sydänsiirroissa, löytyi myös Jukka Laine, patologi, joka kertoi meille lihasten suomenkieliset nimet, ja sitten vielä Villen vanha koulukaveri Terhi Ahola, lääkäri, selitti sairaalatermit. Löytyi monia muitakin, saatiin sana sieltä, toinen tuolta. Kun kirjailija sitten suomennoksen ilmestyttyä tuli käymään Suomessa ja kerroimme hänelle tästä sananmetsästyksestä, hän totesi: ”Te olette kulkeneet saman tien kuin minä”. Emme aivan. Maylis de Kerangal hankkiutui vielä leikkaussaliin seuraamaan sydämensiirtoleikkausta. Meidän ei (ehkä onneksi) tarvinnut.
Seuraava Maylisin (nykyään olemme etunimiväleissä) romaani, jonka suomensimme, oli Maailma käden ulottuvilla. Se kertoo koristemaalareista. Kun edellä mainitun Suomen-vierailun lopussa ajoimme kirjailijaa lentokentälle, hän vasta suunnitteli tätä romaania ja kertoi kiinnostuneensa Lascauxin luolamaalausten jäljennösten tekijöistä. Hän halusi tietää, keitä ja millaisia nuo ihmiset olivat. Valmis romaani kertoo nuoresta naisesta, joka opiskelee koristemaalariksi ja yksi hänen monista työtehtävistään on Lascauxin luolamaalausten jäljennösten tekeminen. Suomennostilauksen saatuamme ryhdyimme ensi töiksemme hakemaan asiantuntijoita. Nyt se kävi helpommin. Museovirastosta löytyi Ulla Setälä, joka toi mukanaan koristemaalarimestari Ritva Määttänen-Valkaman. Kirjan päähenkilö opiskelee brysseliläisessä maalarikoulussa. Koululla on esikuvansa todellisuudessa (mm. sama osoite): Institut Supérieur de Peinture van der Kelen. Kävi ilmi, että Ritva oli käynyt juuri tuon nimenomaisen koulun!! Suomennosrupeaman huippuhetkistä ensimmäinen sijoittui Ritvan työhuoneeseen, jossa hän esitteli meille Brysselin aikaisia harjoitustöitään ja koristemaalarin työvälineitä, ja kävi Ullan kanssa raakasuomennostamme läpi oikoen, neuvoen ja selostaen.
Urakan toinen huippuhetki koitti juuri kun meistä alkoi tuntua, että Maailma käden ulottuvilla rupesi olemaan valmis. Ranskasta tuli sähköpostiviesti, jossa tiedusteltiin kohteliain sanankääntein, olisimmeko kiinnostuneet osallistumaan Arlesin kääntäjäkeskuksessa järjestettävään Maylis de Kerangalin uusimman romaanin (siis juuri tuon parhaillaan suomentamamme kirjan) kääntäjäseminaariin, jossa kirjailija olisi mukana! Arlesissa kirjaa käytiin sitten läpi sivu sivulta, tutustuimme erimaalaisiin kollegoihin, Maylis esitteli tutkimusaineistoaan, vastasi kaikkiin hänelle esitettyihin kysymyksiin ja kutsui vielä paikalle oikean luolamaalauskopion tekijän. Se, että toinen meistä joutui puhumaan Ranskan radiossa työstään – ranskaksi – oli pieni hinta tuosta kaikesta.
Kirjassa brysseliläisen koristemaalarikoulun ovikello ”helisee hiljaa”. Kun kerroimme kirjailijalle, että haastattelemamme asiantuntijan mukaan kellon ääni ei muuten ole sellainen, hän vastasi olevansa tietoinen siitä, mutta hän muutti sen koska halusi saada mukaan muistuman lapsuutensa Disneyn satukirjoista (sellaisia ilmestyi myös suomeksi), joiden mukana tuli äänilevy. Levyltä kuului tiukujen ääni aina kun piti kääntää uusi sivu. Romaanin päähenkilön elämässä juuri kyseisessä kohdassa ”kääntyy uusi sivu”. Suomennokseen verbi ”helistä” valikoitui osittain myös siksi, että se viittaa Helinä-keijuun ja sitä kautta Disneyn maailmaan. Tämä on vain yksi esimerkki asioista, joita Maylis meille seminaarin kuluessa kertoi.
Kirjan viimeisen osan otsikko on ”Fossiilisäteilyssä”. Sen oikeellisuuden varmistimme seminaarin tuoksinassa tekstiviesteillä Syksy Räsäseltä.
Kahteen ensimmäiseen suomennokseen emme laittaneet kiitoksia avustajille, koska niin ei ole ollut tapana. Onneksi voimme kiittää heitä nyt tässä. <3 Kiitos kaikki te, jotka olemme tässä edellä maininneet ja myös kaikki muut, jotka olette meitä neuvoneet, auttaneet eteenpäin ja opastaneet kun olemme olleet vaarassa eksyä harhapoluille.
Nyt ilmestyvä kolmas suomennos, Sillan synty, on varhaisempaa tuotantoa kuin nuo kaksi ensiksi suomennettua romaania. Saimme järjestettyä Zoom-palaverin kirjailijan kanssa, minkä ansiosta onnistuimme todennäköisesti välttämään ainakin pahimmat sudenkuopat.
Tällä kertaa asiantuntijoita ei juurikaan löytynyt sosiaalisessa mediassa kuuluttamalla. Ystäväpiiristä löytyi kunnallishallinnon, juridiikan, sukeltamisen ja merenkulun tuntijat (tai tuntijoiden tuntijat). Sillanrakennuksen, betoninvalmistuksen ja työmaanosturien ekspertit saatiin mukaan kun otimme suoraan yhteyttä YIT:hen, Suomen Betoniyhdistykseen ja Ramirentiin. Kun kirjan lopussa oli tällä kertaa kirjailijan kiitokset omille avustajilleen, katsoimme sopivaksi lisätä niiden perään myös omat kiitoksemme meitä auttaneille asiantuntijoille.
Maylis de Kerangalin kirjoissa on suomentajan näkökulmasta kolme erityispiirrettä, jotka toistuvat kirjasta toiseen. Ensimmäinen on jo edellä esille tullut erilaisten erikois- ja ammattitermien käyttö. Jokaisessa tähän mennessä suomentamassamme kirjassa hän on perehtynyt johonkin ammattialueeseen, tuonut sieltä käsitteistöä ja sanastoa kirjojensa rakennusaineiksi. Aihe saa usein myös symbolisen ulottuvuuden, ensimmäisessä pohditaan sydämen metaforiikkaa, toisessa leikitellään geologian käsitteillä ja maalaustermeillä. Sillan synnyssä korostuu rakennettavan sillan merkitys yhdistävänä ja samalla mullistavana elementtinä.
Toinen merkillepantava piirre on de Kerangalin usein varsin omalaatuinen tapa käyttää kieltä, nimenomaan lauseiden ja virkkeiden tasolla. Paikkaillaan elävät, haudataan kuolleet -romaanin alussa on lähes sivun mittainen virke, joka kuvaa merenkäyntiä. Kirjailija vyöryttää sanoja kuin meri aaltoja. Omaperäistä sanoilla maalailua esiintyy kaikissa kolmessa romaanissa ja sen olemme pyrkineet suomennoksessa välittämään. Myös aikamuotojen joskus villiltäkin tuntuva vaihtelu toi oman haasteensa.
Kolmas piirre on kirjailijan mieltymys erikoisiin ja harvinaisiin sanoihin, tapa käyttää itse kehitettyjä sanoja ja sanojen vähemmän yleisiä merkityksiä. Sillan syntyä käännettäessä meillä oli käytössä kirjan englanninnos, ruotsinnos, espanjannos, italiannos ja saksannos. Oli kiinnostavaa todeta, miten erilaisiin ratkaisuihin ja tulkintoihin eri kääntäjät olivat joissakin kohdissa päätyneet. Mutta oli myös helpotus, että kirjailijaan saattoi ottaa yhteyttä ja kysyä neuvoja.
Merci, Maylis. Kiitos!
Anu Partanen ja Ville Keynäs
