Liity Siltalan ystävät -listalle ja saat alennuksia kirjoista

Samaan aikaan

27,90 

”Kenen vuotta 1968 muistamme tänään?” kysyy historian professori Henrik Meinander uudessa kirjassaan Samaan aikaan: Suomi ja maailma 1968. Hän tarkastelee hämmästyttävän moninaista ja suurten uutisten vuotta niin Suomessa kuin maailmallakin. Meinander korostaa, että kuohuvaa vuotta ei ole syytä muistaa yksinomaan opiskelijaliikkeen vallankumousromantiikasta tai Vietnamin sodan ja Tsekkoslovakian miehityksen vastaisista protesteista.

Kun Helsingissä muutamat sadat opiskelijat miehittivät Vanhan ylioppilastalon, kymmenet tuhannet heidän ikätoverinsa hakeutuivat töihin Ruotsiin. Maaseutu autioitui ja lähiöitä, ostoskeskuksia sekä moottoriteitä rakennettiin kiihtyvään tahtiin. Yksityisautoilu ja televisio avasivat uuden maailman. Sosialidemokraattinen työväenliike eheytyi ja liittoutui yhä selvemmin valtansa huipulla paistattelevan presidentti Kekkosen kanssa. Uusi arki ja maailmankuva saivat muotonsa supervaltojen yhä kiihkeämmäksi käyvän, jopa avaruuteen ulottuvan kilpailun varjossa. Samaan aikaan monet elivät arkeaan kuten aiemminkin – välinpitämättöminä muun maailman hälinästä.

Samaan aikaan: Suomi ja maailma 1968 on temaattista jatkoa Henrik Meinanderilta vuonna 2009 ilmestyneelle, jo viidelle kielelle käännetylle teokselle Suomi 1944: sota, yhteiskunta ja tunnemaisema.

Otteita arvioista:

”Meinander pyrkii uudessa kirjassaan ”totaalihistoriaan”. Se tarkoittaa sitä, että poliittisten, taloudellisten ja kulttuuristen ilmiöiden ohella tärkeää on myös tunnemaisema: valo-olosuhteet, äänimaisemat, hajut, ihmisten käytös, kehonkieli.” – Antti Majander, Helsingin Sanomat

Varasto loppu

Varasto loppu

Tuotetunnus (SKU): 9789522346278 Osastot: ,
Toimitusaika

Varastotuote – Arvioitu toimitusaika on 1-3 arkipäivää

46